lauantai 16. huhtikuuta 2016

Viesti Universumilta

Varmasti on ihmisiä, jotka osaavat elää ilman, että sitä tarvitsee minkään kriisin kautta opetella. Minä en ollut yksi heistä.

En osannut. Ajatukseni kohdistuivat enemmän tulevaan tai menneeseen ja huomattavasti vähemmän meneillään olevaan hetkeen. Olin huolissani tai unelmoin jostain tulevasta tai podin syyllisyyttä tai makustelin jotain mennyttä. Tarvitsin herätyksen ja sellaisen sain.

Työterveyshuollon rutiinitarkastuksessa yksi maksa-arvoni oli koholla. Sitä seurattiin ensin useamman kuukauden ajan - ja samalla minua kuulusteltiin alkoholinkäytöstäni, koska kyseessä oli arvo, joka yleensä reagoi pitkäaikaiseen, runsaaseen alkoholinkäyttöön.

Kun arvo pysyi seurannasta toiseen sitkeästi koholla, sain lähetteen maksan ultraäänikuvaukseen, jossa todettiin joku varjostuma. Sain lähetteen magneettikuvaan, josta tuli hieman epävarma lausunto todennäköisestä adenoomasta.

Luin kaikki mahdolliset nettijutut maksan adenoomista, mitä onnistuin löytämään. Niitä ei ollut paljon, ei edes englanninkielisillä sivuilla. Mieleeni jäi kolme asiaa (ja nämä eivät ole välttämättä mitään faktoja vaan huolestuneen ihmisen googlailuista mieleen jääneitä juttuja, jotka voivat olla totta tai sitten eivät ole): 1) adenooma voi olla ihan harmiton, 2) suuressa adenomaassa (jollainen minulla oletettavasti oli) on repeämisen riski, joten se saatetaan ennaltaehkäisevästi leikata ja 3) osa adenoomadiagnooseista oli myöhemmin muuttunut diagnoosiksi pahalaatuisesta kasvaimesta.

Päivä jolloin sain lausunnon magneettikuvista muutti hetkellisesti maailmani aika dramaattisesti. Olin aina pitänyt itseäni sellaisena perusterveenä, pystyvänä, toimivana ihmisenä. Nyt noista adenoomavaihtoehdoista mieltäni painoi erityisesti leikkauksen mahdollisuus. Kaikki tieto, mitä löysin maksaleikkauksista, liittyi pitkään ja raskaaseen toipumiseen.

Se, että mahdollinen vuoden toipilasaika huoletti minua enemmän kuin mahdollisuus pahalaatuisesta kasvaimesta, kertonee jotain perusoptimistisesta luonteestani. Vaikka se ajatus välillä mielessäni kävikin, ei se kuitenkaan tuntunut todennäköiseltä. Järkeilin, että jos olisi niin iso pahalaatuinen kasvain maksassa, niin kai jotenkin tuntisin itseni sairaaksi.

Adenoomakuvien kanssa kävin Kirurgisen sairaalan maksaspesialistin juttusilla ja siellä jo vähän sivuttiin mahdollista leikkausta. Aloin henkisesti valmistautua siihen, että elämä muuttuisi ainakin joksikin aikaa täysin.

Sinä yönä, kun täytin 33 vuotta istuin alakerran sohvalla lukemassa erilaisia keskustelupalstoja, lääketieteellisiä julkaisuja ja itkeä pillitin kohtaloani. Jostain oltiin silloisen mieheni kanssa onnistuttu saamaan vielä riitakin aikaiseksi, enkä ole monesti tuntenut oloani yhtä yksinäiseksi.

Kuukauden verran sain kärvistellä ennen kuin sain postia. Ensimmäiset magneettikuvat oli otettu yksityisellä ja ne olivat hieman epäselvät, joten Kirurgisen sairaalan asiantuntijat halusivat lähettää minut vielä toiseen magneettikuvaan. Samalla otettiin kaikki mahdolliset labrakokeet tuumorimarkkerit mukaan lukien.

*****

Edellä olevaa tekstiä aloin kirjoittaa maaliskuun alussa. Se jäi kesken, koska sairastuin aika vakavasti. Tekstin tarkoitus oli kertoa, miten kiitollinen olen siitä, että sairauden uhka opetti minut pikkuhiljaa elämään enemmän ja keskittymään paremmin siihen, mikä on olennaista.

Ilmeisesti Universumi oli kuitenkin sitä mieltä, että olen oppimisen polullani vasta ottamassa niitä haparoivia ensiaskeleita.

2 kommenttia:

  1. Täällä yksi opintovapaansa blogitaukoa viettänyt lukija miettii että miten sinulla Saija nyt menee?

    VastaaPoista
  2. Täällä yksi opintovapaansa blogitaukoa viettänyt lukija miettii että miten sinulla Saija nyt menee?

    VastaaPoista